Toisena aikana piilotin vankeuteni seksiin.
Uskoin, että seksuaalinen vapautuminen oli myös vapautumista mielen kahleista, niistä joilla minua pidetellään elämästä elämääni, mutta olin nuori enkä nähnyt, että siirryin ainoastaan vankilasta toiseen.
Minä kai ajattelin: mieleni on vanki, kehoni voi tehdä mitä vain, niin kuin mieli ja keho olisivat jollain taianomaisella tavalla irrallaan toisistaan; ja kun olin yrittänyt vapauttaa mieleni ja antaa muiden piestä kehoani, luulin pelastavani mieleni. Nyt pelastaisin kehoni.
Eikä pidä ymmärtää väärin. Nussin ihan mielikseni. Mutta petin samalla kaikkia muita ja varsinkin itseäni.
Minä kai ajattelin: mieleni on vanki, kehoni voi tehdä mitä vain, niin kuin mieli ja keho olisivat jollain taianomaisella tavalla irrallaan toisistaan; ja kun olin yrittänyt vapauttaa mieleni ja antaa muiden piestä kehoani, luulin pelastavani mieleni. Nyt pelastaisin kehoni.
Eikä pidä ymmärtää väärin. Nussin ihan mielikseni. Mutta petin samalla kaikkia muita ja varsinkin itseäni.
Olen aina pitänyt seksistä yksin ja seurassa. Immenkalvoni olin survonut rikki hieromasauvalla jo kauan ennen kuin olin edes nähnyt penistä. Toisesta vulvasta haaveilin myös jo hyvin varhain. En silti ollut aluksi miesten kanssa erityisen rohkea; annoin heidän kosketella sisäreittäni baarissa ja nuolla kaulaani yökerhon vessassa, mutten uskaltanut mennä pidemmälle. Jätin heidät hämmentyneiksi, nuoret pojat inttilomillaan, vanhat miehet pillunhimoissaan.
Nuorempana olisin vielä jaksanut vielä ja vielä vähän lisää. Serotoniinin takaisinoton estäjät veivät minulta kyvyn orgasmiin, mutta kostuin silti ihan kohtuullisesti ja osasin silti ottaa kehostani irti sen mikä siitä lähtee, asettaa sen alttiiksi, taipua erikoisiin asentoihin, vielä hiukan äärimmäisemmäksi. Halusin käydä läpi lattiat, sohvat, pöydät, pesukoneet, kylpyammeet. Rakastin vallan tunnetta, kun olen miehen päällä, hän sisälläni, ja liike lähtee minusta. Rakastin miesten reaktioita: sitä, kun penis kovenee silmissä; sitä, kun he kirahtavat tunkeutuessaan viimein minuun; sitä, kun he huohottavat korvaani pian tulevansa.
Minä kävin reippaasti hommiin, otin peniksen suuhun, sivelin sormilla, jäljittelin huohotuksia ja pelkäsin joka hetki.
Miehet eivät huomanneet mitään. Miten helppo heitä onkaan harhauttaa tarjoamalla vaginaa!
Minä asetin kehoni alttiiksi, levitin jalkojani niin avoimeksi kuin sain ja toivoin, että kelpaan heille, riitän heille; ettei viallisuuteni näy.
Minä suostuin aivan kaikkeen, kaikkeen likaiseen, jotta he olisivat hyväksyneet minut naisena, varteenotettavana naisena, kaikista puutteistani huolimatta. Sisältä minä olin ruma, inhottava, täynnä mätää ja visvaa, vastenmielinen, mahdoton haluttavaksi, mahdoton naiseksi, mahdoton mahdolliseksi naimakumppaniksi.
Mutta miehet luulivat minusta aivan toista. Yksi jopa sanoi sen: pidän seurastasi, koska olet niin iloinen ja selvästi nautit elämästä! Se oli kauniisti sanottu mutta minusta yksi suuri vitsi. Hymyilin ja kiitin. Hymyileminen on mekaanista kasvojen lihasten liikettä, siihen tarvitaan yhteensä neljääkymmentäkolmea lihasta ja erityisesti kolmea, ja käsky hymyillä määräytyy aivoissa ja siirtyy sähköimpulsseina lihaksiin.
Itse asiassa se olin minä, joka käytti heitä hyväkseen, heidän hyväuskoisuuttaan. Harvaa heistä minä halusin, harvan kanssa naiskentelusta nautin. Kyllä joistakuista heistä nautin, parhaat saivat essitalopraamista huolimatta minut laukeamaan. Mutta pääasiassa minä tahdoin vain heidän nauttivan minusta, jotta minä olisin riittävä.
Minä, itsellinen nainen, vahva nainen, nainen joka ei kysele, anelin heiltä sanoja spermaa hiuksissani: sano että olen kaunis; sano että olen ihana; jään luoksesi.
Jää luokseni!
Minä vapautin ruumiini, annoin sen osaksi seksuaalista vallankumousta ja hyvä niin. Sain todisteita kehoni kelpoisuudesta ja niistäkös otin kaiken irti. Mutta mieleni askarteli koko ajan muualla, vaikka olisin juuri puristanut lantionpohjalihaksilla peniksen tiukasti syvälle itseeni. Minun mieltäni pitelevät kahleet olivat edelleen tiukassa, ja ne muodostuivat sanoista, kuten
kyllä rumempaakin kerran vetäsee
sun raskausarvet oksettaa
vitun lahna
sun läskiä voi vaivata kuin taikinaa
sun pillu on löysä ja se on ällöttävä ja likainen
Sillä uskomatonta mutta totta, minä olen sängyssä miehen kanssa - ja sängyssä on muitakin! He huutavat minun päässäni solvauksiaan. Hahmottomat äänet pääni nurkissa, enkä minä saa niitä kiinni; en minä voi vastata niille, koska ne vaihtavat taas paikkaa, ne ovat ovelia ja ne ovat nopeita.
Miehiltä minä anelen sanoja: sano että olen kaunis! sano että olen rohkea! sano että tahdot panna minua!
rakastamuarakastamuarakastamuarakastamuarakastamuarakastamuarakastamuarakastamuarak
Kyllä minäkin itseäni solvaan. Minäkään en ole itseni ystävä vaan ikään kuin ulkopuolinen tarkkailija, joka seurailee, mitä sängyssä tapahtuu ja osaako nainen tehdä kaiken käsikirjoituksen mukaan, muistaahan nainen voihkia mutta ei liian teennäisesti, muistaahan hän käyttää kaikkia raajojaan, eihän hän keskity liikaa itseensä. Eihän yksikään sormi ole työtön!
Mutta miehet eivät valita. Päinvastoin - he janoavat lisää, kysyvät epäsuorasti, koska taas, josko taas. Eivätkä he ole aina minua parempia. Hekin kysyvät: Laukesitko? (Orgasmia minä en alennu teeskentelemään! Eikä heitäkään pidä huijata luulemaan, että he olisivat niin hyviä. Niin minä pidän heitä liassa). He tahtovat tietää, olivatko hyviä, jotkut jopa pohtivat peniksensä pituutta minulle! Minusta se on herttaista ja surullista. Mutta silloinkin minä tunnen vallan, heidän itsetuntonsa on minun sormissani ja napsahtaisi katki kuin heinä.
Minä yksinkertaisesti olen vankina. Ei minun mieleni, ei minun kehoni, vaan minä. Molemmat pääsevät vapaaksi, tai ei kumpikaan. Minä rimpuilen jo vastaan, vaikka minun mielessäni äänet sanovat: sinulla ei ole ihmisarvoa ja vaikka minusta tuntuu, että olen syvemmällä kuin koskaan.
Minä tosiaan luulin, että miehet voisivat sanoillaan kuvata haavat, jotka minuun on tehty. Että jokaista rumaa lehmää kohti jokainen kaunis ihana Aodani vähentäisi haavojen määrää, ja lopulta lipuisin plussalle, olisin enempi, täydempi, parempi. Mutta yksikään kaunis sana pinnalle ei kaivaudu niin syvälle, että ne voisivat koskaan hoitaa minuun viillettyjä haavoja.
Sinä olet kaunis, sanoi kerran mies, jota rakastan. Minä ajattelin, että hän valehtelee.
Muut eivät voi pelastaa minua. Vain minä voin.
Seilailin vuosia ja nyt olen rantautunut. En harrasta enää paljon seksiä. Rakastan tuttua ihoa, sen lämpöä, sen kosketusta, minä suljen joskus silmät ja keinun yhdynnän tahdissa niin kuin heinät rannalla.
Kauniisti puettu sanoiksi.
VastaaPoista