Minä

Kuka minä olen?

Sen tietävät lukijat, jotka ovat seuranneet vanhaa blogiani. Olen kirjoittanut blogia vuodesta 2014 nimimerkillä Aoda. Suurimmalle osalle tämän blogin lukijoista olen kuitenkin vielä vieras. Siksi minä kerron nyt, kuka minä olen - niin hyvin kuin taidan.

Fakta on, että olen 25-vuotias nainen. Olen turkulainen. (Tämä on tärkeä fakta, koska Turku ei lähde ihmisestä vaikka ihminen lähtisikin Turusta, ja sitä en tee.) Olen ammatiltani äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, nyt kuitenkin pitkällä sairauslomalla. Syy siihen, että kouluttauduin juuri tähän ammattiin, löytyy rakkaudestani kieleen ja teksteihin. Siksi ei ole aivan ihme, että haluan kovasti myös kirjailijaksi. Ensimmäinen romaanini etsii tällä hetkellä julkaisijaa ja toivottavasti löytää sen ensi vuoteen mennessä.

Sairastan, jos diagnoosi pitää paikkansa, skitsoaffektiivista häiriötä. Tämä blogi käsittelee elämääni sairauden kanssa. Lisäksi minulla on diagnoosi yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä ja vaativasta persoonallisuudesta. Nuoruudessani olen sairastanut bulimiaa. Olen joutunut myöntymään sille tosiasialle, etten välttämättä koskaan parane täysin. Perkaan blogissa sairauksien lisäksi omaa menneisyyttäni.

Minä tulevan suvusta, jossa miltei jokaisella on jokin mielen sairaus. Siksi ei ole ihme, että minullakin on. Kävin läpi usean vuoden peruskouluhelvetin, jonka aikana jouduin pahoinpidellyksi usein niin henkisesti, fyysisesti, sosiaalisesti kuin seksuaalisestikin. Usein sanotaan, että geenit lataavat aseen, ympäristö vetää liipasinta. Minussa on ladattu ase, ja koulumaailma veti liipasinta, vaikka minä olin aina reipas, vaikka yritin aina parhaani.

Olen sairastanut nuoresta, kenties lapsesta asti. Kun lapsena itseä pyydettiin kuvaamaan jollakin adjektiivilla, minun valitsemani adjektiivi oli surullinen. Lapsena olin yksinäinen ja jouduin ostrakismin uhriksi. (Ostrakismi tarkoittaa näkymättömäksi tekemistä, toisen ihmisen tarkoituksenmukaista sulkemista yhteisön ulkopuolelle.) Yläasteen viimeisellä luokalla sairastuin uupumuksen ja kouluväkivallan seurauksena masennukseen. Kärsin vaikeasta unettomuudesta, ja saatoin mennä joskus kouluun hakattavaksi vain parin tunnin yöunilla. Samaan aikaan yritin laihduttaa, mutta päädyin ahmimaan ja oksentamaan. Masennus- tai syömishäiriödiagnoosia ei kuitenkaan tehty, sillä useista yrityksistä huolimatta en saanut alaikäisenä koskaan apua ongelmiini, vaan sain selvitä niistä kokonaan yksin.

Lukiossa voin paremmin, mutta kärsin edelleen uupumuksen aiheuttamasta masennuksesta, joka oireili aikaansaamattomuutena, ärtyisyytenä ja jatkuvana väsymyksenä. Lukioaikaa muistelen kuitenkin hyvällä, koska olin osa ihanaa kaveriporukkaa, ja minulla oli maailman paras ystävä. Lukion jälkeen yliopiston ensimmäisinä vuosina aloin kuitenkin saada paniikkikohtauksia, ja minulla puhkesi yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Näiden seurauksena päädyin lopultakin lääkärille, joka otti minut vakavasti, ja joka ohjasi minut psykologille ja määräsi serotoniinin takaisinoton estäjät. Psykologin ohjauksesta puolestani päädyin lopulta psykoterapiaan, joka kesti kolme ja puoli vuotta ja joka myös auttoi minua selviämään masennuksesta.

Terapian loputtua tilani kuitenkin romahti. Muutuin harhaiseksi ja epäluuloiseksi kaikkea ja kaikkia kohtaan. Aloin muun muassa kuvitella, että terveydenhoitojärjestelmällä on salaliitto, jonka tarkoituksena on jättää minut ulkopuolelle. Aloin myös kokea tulevani vainotuksi julkisilla paikoilla, ja menin ikään kuin puolustusasemiin jo valmiiksi. Viime kesänä menin lopulta psykoosiin, minkä seurauksena äitini vei minut päivystykseen, ja päädyin ensimmäistä kertaa sairaalaan. Pian sen seurauksena minulla aloitettiin psykoosilääkitys. Minulla alettiin epäillä skitsofreniaa.

Jouduin sairaalaan sen jälkeen kahdesti, jälkimmäisestä kerrasta on vain muutama kuukausi. Silloin minulla diagnosoitiin psykoottinen masennus. Diagnoosi lieni kuitenkin väärä, sillä vastikään minulla todettiin skitsoaffektiivinen häiriö, johon liittyy voimakkaita mielialanvaihteluita sekä skitsofrenialle tyypillistä harhaisuutta. Toistaiseksi elän tämän diagnoosin kanssa.

Minä olen kuitenkin paljon muutakin kuin sairauteni.

Minä olen tytär, sisko ja tyttöystävä. Olen opettaja, kasvattaja ja oman alani asiantuntija. Olen suuri kirjallisuuden ja kirjoittamisen ystävä sekä kielitieteilijä. Olen naisasianainen. Olen loputtoman kiinnostunut ympäröivästä maailmasta, maailman maista, kaikista ilmiöistä, joita tämä planeetta pitää sisällään. Olen eloista, vilpitön ja herkkä. Olen lyhyt, tummatukkainen ja silmälasipäinen. Olen huono luottamaan ihmisiin, ja siksi pidän monet asiat mieluiten itselläni.

Rakastan matkustelua ja voisin viettää vaikka koko elämäni tien päällä. Harrastan uintia, tanssia ja palapelien rakentamista. Käyn aktiivisesti erilaisissa harrasteryhmissä ja tapaan niissä uusia ihmisiä. Teen vapaaehtoistyötä maahanmuuttajanaisten parissa. Pukeudun usein raidallisiin vaatteisiin.

Elän niin täyttä elämää kuin näiden sairauksien kanssa voi elää.