Zombie

Joskus olen varma asioista, jotka eivät oikeasti pidä paikkaansa.

Esimerkiksi olen varma siitä, että olen raskaana, vaikka raskaustesti jos toinenkin olisi negatiivinen ja vaikka minulla on hormonikierukka, noista ehkäisymenetelmistä kaikista varmin. Joskus olen varma, että mieheni on jättämässä minut, vaikka vasta eilen hän sanoi kiintyneensä minuun, vaikka hän suukottaa aamuisin ja silittää päätä sanomalehden yli. Joskus taas olen varma, että kuolen aivan pian, vaikka minun kehossani ei kerta kaikkiaan ole mitään vikaa, enkä ole juuri kävelemässä auton alle.

Päässäsi on zombie, zombie, zombie.

Zombie saa minut uskomaan, että joku tai jokin vainoaa minua. Se voi olla pahansuopa jumala tai Jumala tai kuolema, joka haluaa viedä minun elämäni. Kuolema on taho, joka hyökkää jostain kulman tapaa. Jos tapahtuu terrori-isku, se tapahtuu taatusti minulle ja ihmisille, jotka ovat minun vaikutuspiirissäni, läheisilleni esimerkiksi. Ja siksi toisten kuolema on minun kontollani. Minua seuraa jokin paha, se on varjona perässäni. 

Päässäni on zombie, zombie, zombie. 

Zombie tekee minusta hullun, saa minut tekemään inhoja, vääriä asioita, kuten viiltelemään ranteitani, jossa saisin zombien ulos minusta, mutta en minä saa. Se on jäänyt päähäni asumaan. Minä harkitsen parvekkeelta hyppäämistä. Se saisi zombien pois päästäni, ja saisiko sittenkään, ehkä se tulisi luokseni vielä hautani taakse. Mikä sen sitten manaisi lopullisesti pois?

Tiedän, että olen aina väärässä. En ole raskaana. Mieheni ei ole jättämässä minut. Enkä minä kuole. Minulla ei ole tappavaa tautia, ei syöpää, eikä verisuoni päässäni ole aivan juuri hajoamassa.

Ettekö te voisi mennä pois? Zombiet, kuolema, ne ajatukset? Että voisin ajatella jotain muuta, että voisin ajatella häntä? Että voisin tehdä työtäni? En voi enää tehdä työtäni. Haluaisin tehdä. Minä olen työkyvytön, sillä päässäni on zombie.

Päässäni on zombie. Zombie. Zombie. Zombie.

On ollut yksi suoja. Sen nimi on Abilify ja se on toisen polven epätyypillinen antipsykootti. Mutta sekään ei enää ole minulle kilpi, vaan zombiet pääsevät sen läpikin. Annosta nostetaan, ja edelleen minä makaan sängyssä kippuralla ja olen varma, että kuolema on aivan juuri tulossa tuosta oven läpi. Minä tunnen, että minun on mentävä kuin piiloon kuolemaa, ettei se löydä minua.

Tiedän, ettei tämä voi jatkua näin. Mutta en tiedä, mikä minua voisi auttaa. Abilifyn annosta ei voi enää nostaa. Ketipinorin annosta en halua nostaa, tai minusta itsestänikin tulee zombie.

Zombie.

Siellä ne taistelevat, pääni sisällä. Taistelevat keskenään ja taistelevat minua vastaan. Tankeillaan ja pommeillaan ja lennokeillaan ja aseillaan, päässäsi, päässäsi, päässäsi. Zombie, zombie, zombie. Iskevät tankeillaan ja pommeillaan ja lennokeillaan ja aseillaan, aseillaan, zombie, zombie, zombie.

Zombie, zombie, zombie.

Puolet

Joko tunnen kaiken tai sitten en mitään. Toisina päivinä olen aivan taivaassa, toisina päivinä täysin turta.

Toisina päivinä viipotan pitkin Turun katuja kuin tuulispää, toisina makaan vuoteessa koko päivän. Koko päivän.

Toisina päivinä voisin rakastella koko päivän, ja saatan masturboida kyltymättömästi. Toisina päivinä kaikki seksuaalinen saattaa inhottaa minua niin, etten kestä edes ajatella seksiä.

Toisina päivinä syön päivittäin pelkkää kaurapuuroa säästeliäisyyttäni ja laiskuuttani, toisina päivinä tuhlaan rahaa ja saatan syödä ravintolassa, koska kerranhan täällä vain eletään. Ja tilini tyhjenee, luottokortin katto tulee täyteen, ja sitten syön taas pelkkää kaurapuuroa.

Toisina päivinä lukittaudun syvälle itseeni, toisina päivinä olen pidäkkeettömän sosiaalinen.

Toisina päivinä saatan vain nukkua. Toisina päivinä saatan olla nukkumatta.

Toisina päivinä ostan lisää vaatteita, vaikken tarvitse. Toisina päivinä kirpputorikin on liian kallis.

Toisina päivinä olen lähellä kuolemaa, toisina päivinä täynnä elämää.

Heilun kuin heiluri, ylhäälle, alas, ylhäälle, alas. Lääkitys voi auttaa, blokata masennuksen, ennaltaehkäistä manian, mutta usein se ei tee mitään. Saatan sekoittaa kaiken, saatan maata sängyssä päivästä päivään. Ota itseäsi niskasta kiinni, sanoo toinen, syyllistävä ääni päässä. Hillitse itsesi, sanoo toinen, manian jälkeinen ääni.

Saan vain toisen puolikkaan, ja sitten haaveilen päivästä, jona olisin niiden välillä.

Toisina päivinä haudassa, toisina päivinä taivaissa.

Hypomania

Epäilin pitkään diagnoosia kaksisuuntaisesta skitsoaffektiivisesta häiriöstä, mutta kyllä se taitaa kaksisuuntainen olla, sillä viime viikolla olin ilmiselvässä hypomaniassa. Lääkärin lausunto saapui tänään, ja näin siinä luki: merkittävästi vähentynyt unen tarve, kasvanut kiinnostus seksiin, ylenmääräinen sosiaalisuus, ajatusten riento, parempi mieliala. Ketipinorin annosta suositellaan nostettavan. Niin siinä lausunnossa luki. Lähetin lausunnon Kelalle, jolta olen hakenut ammatillista kuntoutusta. Sitten menin lepäämään. Hypomania vie energiaa, ja nyt minä olen lähinnä nukkunut. En ole masentunut; olen väsynyt. 

Maniaa en ole koskaan kokenut, ainoastaan hypomanian, joka on maniaa lievempi. Tämä oli kolmas hypomaniajaksoni, jonka lääkäri on todennut. Tiedä sitten, onko aiempia ollut. Minulla hypomania ilmenee usein ärtyisyytenä sen sijaan, että olisin poikkeuksellisen touhukas tai vilkas. Aiemmat hypomaniajaksot ovat luultavasti olleet juuri tällaisia, täynnä ärtymystä ja kiukkua kaikkea, etenkin toisia ihmisiä kohtaan. Olen saattanut esimerkiksi kauppareissulla tai bussissa katsella ihmisiä ja haukkua heitä päässäni, vaikka he eivät ole tehneet yhtään mitään pahaa tai väärää tai outoa. Ystävyyssuhteissani en ole kestänyt oikein ketään ja jopa ystävistäni olen ajatellut pahasti. Siksi olen vetäytynyt usein olemaan yksin. Olen yrittänyt lukea tai kirjoittaa, mutta siitäkään ei ole tullut oikein mitään, koska keskittymiskyky on ollut niin huono.

Suurten suunnitelmien tekeminen kuuluu minulle hypomaniaan, saatan suunnitella merkittävää romaania tai matkaa. Itsetuntonikin voi joskus olla koholla ja saatan pitää itseäni merkittävämpänä ihmisenä kuin olenkaan, esimerkiksi pitää blogikirjoituksiani tärkeämpinä kuin ne oikeastaan ovatkaan. Joskus haastan myös riitaa sosiaalisessa mediassa ja olen kovin kärkäs. Siksi päädyn kinaamaan ihmisten kanssa, yleensä tosin netissä. Tosielämässäni vetäydyn sosiaalisista suhteista, koska olen niin ärtynyt ja kiukkuinen muita kohtaan. Olen kuitenkin jälkikäteen miettinyt, olisiko yksi riita ystävän kanssa juontanut juurensa hypomaanisesta ärtymyksestä. Onhan minulle täysin epänormaalia haastaa riitä. Ylitulkitakaan ei kuitenkaan pidä.

Levottomuus kuuluu ilmeisenä osana hypomaniaan ja maniaan. On joskus vaikeaa pysyä paikallaan. Puhetta saattaa pulputa suuria määriä ja se saattaa olla niin polveilevaa, ettei siitä oikein saa tolkkua. Unen tarve vähenee – niin kävi minulle – mutta silti aamuisin ei väsytä ja päivällä tuntuu olevan merkittävä määrä energiaa. Ajatukset säntäilevät aivoissa ympäriinsä niin, ettei niistä yksinkertaisesti saa kiinni. Tätä tapahtuu minulle niin ikään, ideoita vaan pulppuaa, ja juuri siksi minulla saattaa olla kova tarve kirjoittaa. 

Viime jakson aikana seksuaalinen halukkuuteni kasvoi ylettömäksi. Aloin ajatella kaikkia miehiä seksuaalisesti, lääkäriäni, ystävääni, jopa kaupan kassaa. Parisuhteessani on melko vähän seksiä, mikä sai minut turhautumaan. Masturboin järjettömiä määriä, vaikken lääkityksen vuoksi edes kykene saamaan orgasmia – ja kenties osittain siksi olin niin kyltymätön. Hypomanian laannuttua seksi on lähinnä ällöttänyt.

Saatan hypomaniassa myös tuhlata rahaa. Aiemmin tänä vuonna ostin hypomaniassa sadan euron teepannun ja tilasin Zalandolta paljon vaatteita. Sanomattakin on selvää, etten olisi näitä asioita varsinaisesti tarvinnut, en varsinkaan sitä teepannua, vanhassa ei ollut mitään vikaa. Jotkut ajavat itsensä hypomaniassa aivan rahattomiksi, niin minulle ei sentään ole käynyt, mutta olen muutoin ollut holtiton – yleensä olen erittäin harkitsevainen rahankäyttäjä.

Mutta jos hypomaniassa mieliala on parempi, miksi hypomania sitten on huono juttu? Oikeastaan tätä selittää mahdollinen käytös, josta saattaa olla sairaalle haittaa. Esimerkkinä tästä on yllä mainittu rahankäyttö, joka saattaa joillain yltyä vaaralliseksikin. Muitakin haittoja voi olla: seksihalujen noustessa joku voi päätyä pettämään kumppaniaan tai harrastaa irtosuhteita, ehkä suojaamatonta seksiä; toinen taas saattaa käyttäytyä sosiaalisesti sopimattomasti, esimerkiksi jutella tuntemattomille kuin tutuilleen. Joku voi pelata uhkapelejä. Monet eivät halua hypomaniaan tai maniaan hoitoa, koska mieliala on niin hyvä – monikaan maanisuudesta kärsivät ei suostu uskomaan, että tila on epänormaali. Jos maaninen henkilö on psykoottinen – tätäkin saattaa maniassa ilmetä – ja jos hän on vaaraksi itselleen, sairaalahoito saattaa tulla kyseeseen. 

Vaikka diagnoosini on raju, olen suunnattoman onnellinen, että oikea sairaus on nyt löytynyt. Minulle on nimittäin löytynyt oikeat lääkkeet. Lamictal on estänyt masennuksen, enkä ole ollut masentunut sitten viime kevään. Abilify puolestaan on vienyt pois harha-ajatukset. Abilifyn pitäisi auttaa myös maniaan, mutta annosta on luultavasti tarpeen nostaa – Ketipinoria en haluaisi syödä enää lainkaan, sillä se nostaa painoa. Voi vain sanoa, että onneksi nykyään on lääkkeet. Niiden avulla skitsoaffektiivisesta häiriöstä tai kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsiväkin voi elää suhteellisen normaalia elämää – niin kuin minä tänä päivänä elän.