Psykiatri sanoi: Puoli vuotta sairauslomaa. Ei vastalauseita.
Mitäpä minä vastaan väittämään, jos rouva on sitä mieltä.
Puoli vuotta sairauslomaa. Niin sanoi itse rouva lääkäri.
Nyt minulla on yhtäkkiä puoli vuotta.
Häpesin silmät päästäni, kun toimitin eilen B-lausunnon rehtorille. Sairauslomia siellä täällä, nyt saisi etsiä pitempiaikaisen sijaisen. Nyt viimeistään hänelle valkenee, että hän on palkannut opettajaksi kouluunsa raadon, tosiaan sen iloisesti hymyilevän, hersyvästi nauravan naisen, joka nyt ilmoittaa: psykoottinen masennus. Psykoottinen jumalauta, minä olen palkannut kouluuni hullun, rehtori ajatteli, ihan varmasti ajatteli, hullu on siellä ollut vastuussa kolmetoistavuotiaista, vaikka kolmetoistavuotiaat ovat toimintakykyisempiä kuin hullu.
Nyt olen sairaalassa. En tiedä, kuinka pitkään, mutta nyt olen jo palannut unimaailmasta todelliseen ja pystyn kirjoittamaan. Soitin ensimmäiseksi terapeutilleni. Vihaan itseäni sen tosiasian vuoksi, että soitin ensimmäiseksi terapeutilleni enkä miehelleni tai edes äidille. Äidille soitin myöhemmin, lopulta myös miehelle, joka tuli katsomaan eikä tietenkään tuonut kukkia vaan suklaata, niin hänen tapaistaan. Hän toi myös romaanin, mutta en minä pysty lukemaan.
"Pikkunen breikki", sanoi terapeutti, ja minua hävetti. "Äitin vauva", sanoi äiti, ja minua itketti. "Rakas", sanoi mies, ja silloin minä itkin.
Minulla on yhtäkkiä puoli vuotta. Jos pääsen sairaalasta vaikka kahden viikon kuluttua tai edes kuukauden kuluttua, minulla on edelleen noin viisi kuukautta. Mitä ihminen tekee, kun hänellä on yhtäkkiä viisi kuukautta?
Minä kerron. Mutta ensin minä vähän nukun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti