Minun kehoni

Tuntematon mies kommentoi juuri kehoani, ja kirjoitan tätä nyt hieman hermostuneessa tilassa.

Kuulemma minulla on iso takamus. Ystäväni sanoi taannoin, että minulla on isot allit.

Olen BMI:n mukaan sen kuuluisan normaalipainon puolella - nykyään - , mutta minussa on muotoja. On totta, että on iso takamus. On myös isot rinnat. Mutta näillä mennään, ne on annettu.

Kuva, jota hän kommentoi, oli kaverin ottama. Olimme baarissa ja meillä oli hauskaa, ja kaveri nappasi yläviistosta kuvan minusta, kun istun penkillä. Minusta kuva oli oikein nätti, joten latasin sen Instagramiin ja lopulta myös Facebookin profiilikuvaksi, koska olin tyytyväinen kuvaan.

Oikein kiva kuva. Hymyilen siinä. Olen baarissa, minulla on hauskaa. Oikein kiva kuva.

Minun pitäisi olla viisas nuori nainen eikä hermostua. Minun pitäisi. Mutta hermostuttaa. Millä oikeudella?

Ja mitä hän halusi? Halusiko hän satuttaa? Vitsailiko hän, luuliko hän, että se on hauska vitsi?

Tiesikö hän, että minulla on syömishäiriö? Ei tietenkään tiennyt, ja silti hän sanoi sen. Vaikka hän ei tiennyt, ei voinut tietää, ja silti hän otti oikeutensa. Ja olisiko hän sanonut sen, vaikka olisi tiennyt? Ehkä olisi. Jotkut sanovat sellaisia asioita, esimerkiksi hän sanoi.

Menen taas nälkäisenä nukkumaan. Menen kuitenkin. 

Kuva on minusta kaunis. Se on edelleen kaunis, ja minun kehoni on kaunis, vaikka minulla on iso takamus, isot rinnat ja isot allit. Minun kehoni on terve. Pääni on sairas, mutta keho on terve, ja olen siitä ikuisesti kiitollinen. Pääsen itse liikkumaan, näen silmilläni ja kuulen korvillani. Minulla ei ole vammoja. Ystäväni on CP-vammainen eikä pysty kävelemään suorassa, ei nousemaan portaita, hän ei tunne mitään oikealla kädellään eikä pysty kunnolla tarttumaan. Minä pystyn. Minä olen siitä kiitollinen. Vaikka minulla on iso takamus, isot rinnat, isot allit.

Mutta se ei tietenkään tässä maailmassa riitä, koska naisena olen olemassa ensisijaisesti näyttääkseni hyvältä, ja jos en näytä, minua ei tarvitse arvostaa. Niin se homma toimii. Netissä pyörii erään miehen kirjoittama lista asioista, jotka tekevät naisesta kauniin. Siinä lukee muun muassa, että sheivata pitää "without question". Sitä listaa sitten jaellaan eteenpäin ja saadaan naiset voimaan pahoin. Kaikkeen tuohon en edes pystyisi, kuten kävelemään korkeilla koroilla, ellen harjoittelisi. Listassa on myös asioita kuten "naisen tulee kuunnella miestä", jotta hän voi olla kaunis. Minua yököttää. Ja sitä listaa sitten jaellaan

Ajattelen naisia kuten äitini, jotka ahertavat kasvimaalla, rakentavat kuisteja ja hakkaavat halkoja. Heidänlaisensa eivät aina keskity näyttämään hyvältä, joskus kasvimaalla ahertamisen jälkeen he jopa ovat ryvettyneitä niin kuin minä tai äitini. Mutta he ovat onnellisia, koska kasvimaalla ahertaminen on mukavaa. Ja eikö se ole tärkeintä? Multaa ja hikeä. Hymyjä.

Mutta ensisijaisesti: näytä hyvältä. Koska jos et näytä, et ole arvokas. Niin se menee. Minä haluan olla nainen, joka ahertaa kasvimaalla, vaikka uhraisin itseni silloin kauneuden alttarille.

Minusta se kuva on silti kiva.