Ystävyys

Haluaisin sanoa jotain ystävyydestä.

Tytöt istuivat täällä luonani eilen useita tunteja. Heidän piti tulla vain hetkeksi kahville, mutta kahvi vaihtui viiniin, kun me kaikki tajusimme, etteivät he olisi vielä hetkeen menossa kotiin. Meitä oli neljä, meillä oli taikapiiri, ja meidän yhdessäolomme taisteli sitä stereotypiaa vastaan, etteivät tytöt viihdy porukoissa vaan kahdestaan.

Sanoin: Näitä hetkiä varten minulla on aina viinipullo kaapissa. Ja se oli totta: sillä koskaan ei tiedä, milloin on viinin aika. Se aika oli eilen. Tunnit liikkuivat, ja ulkona aurinko laski.

Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta tällä viikolla vaan kolmas, kokoonpanot vain olivat olleet vähän erit eri kerroilla. Tytöistä yhden kanssa kävelimme tällä viikolla toukokuuksi marraskuista jokirantaa pitkin, eikä keskustelusta ollut tulla loppua. Meillä on erilainen historia mutta silti samankaltaisia ajautuksia maailmasta, minuudestamme, olemisesta. Hänkin oli hukassa. Oli turvallista olla hukassa yhdessä toisen kanssa.

En sano, että olisin ollut yksinäinen, mutta sen sanon, että vuosia jotakin on puuttunut: kaveriporukka, tyttöporukka, jonka kanssa voi jakaa kaiken - ja jonka kanssa istuskellessa unohtaa kaiken muun, kännykän ja kellonkin. Niin kävi meille. Keskustelua vain tulee, pulppuaa jostakin, aiheet vaihtuvat, käyvät joskus syvälläkin, ja silti hyvä henki säilyy. Usein nauretaan, joskus toki itketäänkin. Luottamus on vahva, se säilyy.

En muista, milloin viimeksi ystävyys on tuntunut näin todelta.

Tämän minä vain halusin tulla kertomaan.