torstai 31. tammikuuta 2019

Seksuaalisuus

"Minä en halua olla koko ajan seksuaalinen", minä sanoin. "Enkä seksiobjekti. Minä haluan olla nainen, joka lukee ja tiskaa."

"Mutta voithan sinä olla seksuaalinen nainen, joka tiskaa", minun terapeuttini sanoi. "Pitääkö sinun erottaa seksuaalisuus omaan sektoriinsa?"

"En minä jaksa olla seksuaalinen. Enkä objekti. Minä haluan olla vain minä."

Tästä me keskustelimme. Oli taas sellainen päivä, jona seksuaalinen minä ällötti minua. Ulkona satoi lunta ja bussit myöhästelivät. Ihmiset pakkautuivat kasoiksi Linnankadulle odottaessaan linjaa 7 tai 6 tai 18. Minä kannoin kotiin repullisen kirjoja. Hautauduin taas piilooni kirjojen kanssa enkä tahtonut nähdä ketään. Kirjojen mahdolliset seksikohtaukset tai seksuaalisuuden kuvaukset ällöttivät minua. Koko aihe piinasi. Enkä tiennyt, miksi. Ehkä minulla on aseksuaalinen vaihe, voiko sellainen vaihe olla? Voiko se olla vaihe?

Olin alkanut saada viestejä mieheltä, jonka tapasin netissä pari vuotta aiemmin. Hän oli pommittanut minua silloinkin ja kieltäytynyt hyväksymästä, etten ollut kiinnostunut hänestä - ja raivostunut, kun kerroin löytäneeni toisen. Pitkäksi aikaa hän oli jättänyt minut rauhaan, mutta kaivautunut uudelleen kolostaan näin vuoden vaihduttua. Sain viestejä, joissa hän kertoi, mitä kaikkea hän haluaisi tehdä minulle. Annoin viestien tulla, kunnes lopulta estin hänet. Mutta kuvotus jäi. Pelkään, että hän etsii minut käsiinsä tosielämässä. Pelkään, että hän alkaa kiristää. Sosiaalityöntekijä käski uhata rikosilmoituksella.

Viestit nostivat pintaan ajatuksia seksuaalisesta väkivallasta, niistä aiemmista kokemuksista. Siitä, miten mies työnsi sormet sisääni, kun minä makasin humalassa ullakon kokolattiamatolla. Siitä on jo kauan. Olin 17. Hänen silmissään minä olin nainen, jolle oli ihan ok tehdä niin. Typerä lunttu, minihame ja puolitoista promillea liikaa. Jo silloin ulkoapäin määriteltiin, mitä minulle saa tehdä, eikä minulta kysytty. Nyt se kävi taas. Minä sitoisin sinut ja käyttäisin sinua ja omistaisin sinut. Mutta en minä halua. Minä haluan tehdä muita asioita. Minä haluan olla nainen, joka lukee ja tiskaa mutta ei nussi. En halua nussia. Mutta minun on oltava joko tai. Objekti tai seksitön. Mieluummin seksitön.

Terapeutti itse nosti aiheen esiin.

"Tukahdutat seksuaalisuutesi tieten tahtoen."

"Se on ikään kuin laatikossa. Ja kaivan sen joskus esiin, kun tarvitsen sitä. Mutta en ole seksuaalinen nainen. Minä haluan tehdä muita juttuja, keskittyä niihin. Elää."

Ei meidän suhteessamme ole paljon seksiä. Se on ihan ok. Mutta jos harrastan seksiä, haluan harrastaa sitä yhden ihmisen kanssa. Vain hän saa koskea minua, vain hänellä on siihen lupa, vain hän voi koskettaa minua niin, ettei minua pitkin kulje sähkövirta, joka viestittää: vaara, vaara. Mutta muutoin. Kosketus. Sanat, joilla hivellään seksuaalisuuttani. Kaikki se pelottaa. Antaisivat minun olla vain minä, näkisivät minut seksuaalisen potentiaalini läpi.

Mutta eivät he näe. Minä olen heille lihapala, jonka he voivat sitoa sänkyyn ja jota he voivat käyttää ja jonka he voivat omistaa. Minä en ole ihminen, jolla on sydän ja kirjoja ja tiskejä. Vaan lihapala. Ja se jäytää minua. On toisiakin asioita. Ja silti, silti.

"Mutta onko sinun hyvä olla seksuaalisuutesi kanssa?" terapeutti kysyi.

Minä puistin päätäni ennen kuin ajattelin asiaa.

"Onko seksuaalisuudesta hankala puhua, koska se on arka aihe, vai onko siitä hankala puhua, koska siinä on jotain hankalaa?"

"Ei minulla ole ongelmia seksuaalisuuteni kanssa."

Terapeutti ei uskonut, vaan toi aiheen esiin uudelleen ja uudelleen, kunnes jouduin myöntämään, että seksuaalisuus on vaikea aihe. Eikä vain arkuutensa vuoksi, vaan ylipäätään. 

Mutta entä se mies? Ja ne tekstiviestit? Mitä minä teen?

Entä jos hän alkaa soitella? Tulee oven taakse? Minä laitan turvaketjun kiinni. Minä otan ovipuhelimen pois käytöstä. Onneksi alaovi on lukossa. Poistan sometilit. Silti minua pelottaa. Entä jos hän seuraa minua kaupasta kotiin ja raiskaa pimeässä rappukäytävässä?

Ei sellaista käy, sanoo minun järkeni. Mutta entä jos, sanoo mielikuvitukseni. Ja jos, sillä ei ole väliä, jos se olikin epätodennäköistä.

Sellaiselle miehelle minä olen lihapala. En nainen, en opettaja, en kunnioitettava. Pelkkä lihapala. Ja niin kauan kuin minä olen toisten silmissä lihapala, en voi arvostaa itseäni seksuaalisena olentona.







maanantai 28. tammikuuta 2019

Holtiton

En ole pystynyt kirjoittamaan.

Olen ollut maniassa ja holtiton.

Olen unohtanut syödä. Olen laihtunut.

Olen ollut kyvytön nukkumaan, vaikka toisinaan nukun paljonkin.

Olen pitänyt oven turvalukittuna, koska pelkään.

Olen unohtanut vastata viesteihin.

Olen aloittanut traumaterapian.

Olen järjestänyt itseni ongelmiin.

Olen ollut holtiton.