"Minä en halua olla koko ajan seksuaalinen", minä sanoin. "Enkä seksiobjekti. Minä haluan olla nainen, joka lukee ja tiskaa."
"Mutta voithan sinä olla seksuaalinen nainen, joka tiskaa", minun terapeuttini sanoi. "Pitääkö sinun erottaa seksuaalisuus omaan sektoriinsa?"
"En minä jaksa olla seksuaalinen. Enkä objekti. Minä haluan olla vain minä."
Tästä me keskustelimme. Oli taas sellainen päivä, jona seksuaalinen minä ällötti minua. Ulkona satoi lunta ja bussit myöhästelivät. Ihmiset pakkautuivat kasoiksi Linnankadulle odottaessaan linjaa 7 tai 6 tai 18. Minä kannoin kotiin repullisen kirjoja. Hautauduin taas piilooni kirjojen kanssa enkä tahtonut nähdä ketään. Kirjojen mahdolliset seksikohtaukset tai seksuaalisuuden kuvaukset ällöttivät minua. Koko aihe piinasi. Enkä tiennyt, miksi. Ehkä minulla on aseksuaalinen vaihe, voiko sellainen vaihe olla? Voiko se olla vaihe?
Olin alkanut saada viestejä mieheltä, jonka tapasin netissä pari vuotta aiemmin. Hän oli pommittanut minua silloinkin ja kieltäytynyt hyväksymästä, etten ollut kiinnostunut hänestä - ja raivostunut, kun kerroin löytäneeni toisen. Pitkäksi aikaa hän oli jättänyt minut rauhaan, mutta kaivautunut uudelleen kolostaan näin vuoden vaihduttua. Sain viestejä, joissa hän kertoi, mitä kaikkea hän haluaisi tehdä minulle. Annoin viestien tulla, kunnes lopulta estin hänet. Mutta kuvotus jäi. Pelkään, että hän etsii minut käsiinsä tosielämässä. Pelkään, että hän alkaa kiristää. Sosiaalityöntekijä käski uhata rikosilmoituksella.
Viestit nostivat pintaan ajatuksia seksuaalisesta väkivallasta, niistä aiemmista kokemuksista. Siitä, miten mies työnsi sormet sisääni, kun minä makasin humalassa ullakon kokolattiamatolla. Siitä on jo kauan. Olin 17. Hänen silmissään minä olin nainen, jolle oli ihan ok tehdä niin. Typerä lunttu, minihame ja puolitoista promillea liikaa. Jo silloin ulkoapäin määriteltiin, mitä minulle saa tehdä, eikä minulta kysytty. Nyt se kävi taas. Minä sitoisin sinut ja käyttäisin sinua ja omistaisin sinut. Mutta en minä halua. Minä haluan tehdä muita asioita. Minä haluan olla nainen, joka lukee ja tiskaa mutta ei nussi. En halua nussia. Mutta minun on oltava joko tai. Objekti tai seksitön. Mieluummin seksitön.
Terapeutti itse nosti aiheen esiin.
"Tukahdutat seksuaalisuutesi tieten tahtoen."
"Se on ikään kuin laatikossa. Ja kaivan sen joskus esiin, kun tarvitsen sitä. Mutta en ole seksuaalinen nainen. Minä haluan tehdä muita juttuja, keskittyä niihin. Elää."
Ei meidän suhteessamme ole paljon seksiä. Se on ihan ok. Mutta jos harrastan seksiä, haluan harrastaa sitä yhden ihmisen kanssa. Vain hän saa koskea minua, vain hänellä on siihen lupa, vain hän voi koskettaa minua niin, ettei minua pitkin kulje sähkövirta, joka viestittää: vaara, vaara. Mutta muutoin. Kosketus. Sanat, joilla hivellään seksuaalisuuttani. Kaikki se pelottaa. Antaisivat minun olla vain minä, näkisivät minut seksuaalisen potentiaalini läpi.
Mutta eivät he näe. Minä olen heille lihapala, jonka he voivat sitoa sänkyyn ja jota he voivat käyttää ja jonka he voivat omistaa. Minä en ole ihminen, jolla on sydän ja kirjoja ja tiskejä. Vaan lihapala. Ja se jäytää minua. On toisiakin asioita. Ja silti, silti.
"Mutta onko sinun hyvä olla seksuaalisuutesi kanssa?" terapeutti kysyi.
Minä puistin päätäni ennen kuin ajattelin asiaa.
"Onko seksuaalisuudesta hankala puhua, koska se on arka aihe, vai onko siitä hankala puhua, koska siinä on jotain hankalaa?"
"Ei minulla ole ongelmia seksuaalisuuteni kanssa."
Terapeutti ei uskonut, vaan toi aiheen esiin uudelleen ja uudelleen, kunnes jouduin myöntämään, että seksuaalisuus on vaikea aihe. Eikä vain arkuutensa vuoksi, vaan ylipäätään.
"Mutta onko sinun hyvä olla seksuaalisuutesi kanssa?" terapeutti kysyi.
Minä puistin päätäni ennen kuin ajattelin asiaa.
"Onko seksuaalisuudesta hankala puhua, koska se on arka aihe, vai onko siitä hankala puhua, koska siinä on jotain hankalaa?"
"Ei minulla ole ongelmia seksuaalisuuteni kanssa."
Terapeutti ei uskonut, vaan toi aiheen esiin uudelleen ja uudelleen, kunnes jouduin myöntämään, että seksuaalisuus on vaikea aihe. Eikä vain arkuutensa vuoksi, vaan ylipäätään.
Mutta entä se mies? Ja ne tekstiviestit? Mitä minä teen?
Entä jos hän alkaa soitella? Tulee oven taakse? Minä laitan turvaketjun kiinni. Minä otan ovipuhelimen pois käytöstä. Onneksi alaovi on lukossa. Poistan sometilit. Silti minua pelottaa. Entä jos hän seuraa minua kaupasta kotiin ja raiskaa pimeässä rappukäytävässä?
Ei sellaista käy, sanoo minun järkeni. Mutta entä jos, sanoo mielikuvitukseni. Ja jos, sillä ei ole väliä, jos se olikin epätodennäköistä.
Sellaiselle miehelle minä olen lihapala. En nainen, en opettaja, en kunnioitettava. Pelkkä lihapala. Ja niin kauan kuin minä olen toisten silmissä lihapala, en voi arvostaa itseäni seksuaalisena olentona.
Entä jos hän alkaa soitella? Tulee oven taakse? Minä laitan turvaketjun kiinni. Minä otan ovipuhelimen pois käytöstä. Onneksi alaovi on lukossa. Poistan sometilit. Silti minua pelottaa. Entä jos hän seuraa minua kaupasta kotiin ja raiskaa pimeässä rappukäytävässä?
Ei sellaista käy, sanoo minun järkeni. Mutta entä jos, sanoo mielikuvitukseni. Ja jos, sillä ei ole väliä, jos se olikin epätodennäköistä.
Sellaiselle miehelle minä olen lihapala. En nainen, en opettaja, en kunnioitettava. Pelkkä lihapala. Ja niin kauan kuin minä olen toisten silmissä lihapala, en voi arvostaa itseäni seksuaalisena olentona.
Moi. Löysin sun blogin sattumalta ja törmäsin tähän kirjoitukseen, enkä voinut olla kommentoimatta. Olen sairastanut syömishäiriötä eri muodoissa kohta kymmenen vuotta. Mun suhtautuminen seksuaalisuuteen on täysin samanlainen mitä kirjoituksessasi kuvailit, ja oon aivan hämmästynyt että en ole yksin näiden ajatusten kanssa!
VastaaPoistaMua oksettaa tässä yhteiskunnassa olla miesten silmätikkuna ja jatkuvana himon ja tarkastelun kohteena, esineenä ja ennen kaikkea (nyt tulee oksettava termi minkä olen itse keksinyt) ''mällisäkkinä''. Tuntuu että seksissä aina mies päättää, mies päättää ja vielä kerran _mies päättää_. Inhoan toisinaan naisellista kehon muotoanikin siksi, että olen yhteiskunnassa niin objektisoitu, tissit ja perse. Hyi vittu. Välillä ajattelen, että olis niin paljon helpompi olla mies, kuin koittaa elää taistellen pois tästä kuvottavasta naisen muotista.
Joo mäkin hämmennyin näistä kommenteista joita olen saanut - monikin kärsii tästä samasta enkä olekaan yksin.
PoistaNäin sellaisen postauksen tossa joku päivä, jossa sanottiin jotenkin näin: "Miksi seksi on asia, jta nainen antaa miehelle eikä asia, jota mies antaa naiselle?" Se pysäytti. Näinhän se menee, naiselta ei kysellä, hän antaa, mies saa. Nyt vielä kun olen törmännyt paljon tähän että mua seksualisoidaan olen alkanut inhota itseäni yhä enemmän, vaikka, kuten alempi kommentoija sanoi, miksi inhota itseään eikä niitä asenteita, jotka tätä aiheuttavat?
huhhuh tulipas hyvään saumaan minulle, jolle seksuaalisuus on niin vaikeaa. olematonta.
VastaaPoistaJoo. Harmittaa, että sen seksuaalisuuden on oltava olematonta, jotta sitä voi kestää. Ettei voisi olla sinut sen asian kanssa, että on jollain lailla seksuaalinen.
PoistaMua on alkanut kuvottaa se, miten miehet luulevat, ettei heillä ole "tissejä ja peresettä". He tunkevat paidan housun kauluksesta sisään, istuvat haarat levällään, liian kireissä housuissa.
VastaaPoistaKannattaa ennemmin lukea feminististä kirjallisuutta ja asettaa rajoja, kuin inhota itseä.
Mun isä oli opettaja ja pitkän linjan kasvattaja. Hän päätti jo opiskeluaikana, että keskittyy tyttöihin, hän oli ts. eräänlainen naisasiamies. Opetti yhteiskuntaoppia, joten tasa-arvo ja feminismi oli helppo ujuttaa mukaan (historiassa myös). Samaan tapaan toivoisin, että sä miettisit, miten äikän opetuksessa voisit osallistua kasvatukseen, että maailmasta tulisi parempi paikka tytöille ja naisille. Koulussa luodaan maailmankuva ja sinä olet osa sen kuvan luomisessa keskeisessä roolissa.
Toimijuus on tärkeää mt-kuntoutujalle ja sulle se voi olla sen suunnittelemista, miten toimisit opettajana. Haluan rohkasta tähän.
Mä koin eilen herätyksen, kun lapsuuden kaveri päivitti syrjivän ja rasistisen kommentin faceen koskien turvapaikanhakijoiden vierailuja päiväkodeissa ja kouluissa. Ei ole ok. jos lapsettomat miehet menee sinne.
Sitä juttua kommentoi useampi tyyppi ja kaikki hyvin rasistisesti. Totesin, et jokaisen Suomessa asuvan tulee muodostaa kuva esiopetuksesta ja perusopetuksesta, kun ne on lain mukaan suoritettava ja että kulttuurierot (joista he meuhkasivat) avautuvat koulutuspolitiikkaa tarkastelemalla ihan globaalisti. Koulutus on ikkuna kulttuuriin.
Se meno eteni villiksi...
Feministinen kirjallisuus jossain vaiheessa pelasti minut näiltä asenteilta, mutta jotenkin nyt kun tuo mies on ahdistellut olen taas palannut näihin negatiivisiin ajatuksiin itsestäni.
PoistaOpettajalla on hyvin tärkeä rooli, siksi mahtavaa, että isäsi on ollut järjen ihminen näissä asioissa. Itsekin aion olla, se on selvää. Työssä sitten pitemmällä aikavälillä näkee, miten tämä tasa-arvoisempaan maailmaan kasvattaminen realisoituu. Toivon, että jonain päivänä olen se opettaja, jota muistellaan lämmöllä. Josta etenkin tytöt ajattelevat, että tuon ihmisen takia jaksoin uskoa itseeni.
Ikävää, että tuota rasistista kommentointia on ja että vielä kaverisi on mennyt siihen mukaan. En edes halua muistella, millaisia kommentteja oli uutisessa, joka kertoi pakolaislasten joutumisesta ihmiskaupan uhreiksi. Pitää vaan pysyä vahvana näissä asioissa, puhua sitä minkä uskoo todeksi, vaikka ääni värisisikin.
Osaisitko muuten suositella jotain kirjaa, joka kannattaisi lukea? Jotain, josta voisi olla apua.
PoistaEn oikein osaa suositella mitään, kun en ole pahemmin lukenut itsekään. Olen vasta aktivoitunut ja lisäillyt BookBeatin lukulistaan joitain feministisiä kirjoja ja Netflix suosikkeihin joitain ohjelmia. Ajattelin perehtyä, mutta nyt vasta kaikki on vielä tässä vaiheessa. Olen sua vanhempi ja hyvä kotikasvatus ei onnistunut mua suojaamaan, päinvastoin olen ollut tosi sinisilmäinen ja naiivi, kun olen luullut miehistä liikoja, kun oma isä on ollut hyvä.
Poista...lopulta oivalsin jotain, ne jotka kirjoittelivat rasistisesti olivat kaikki kahden vierekkäin sijainneen pienen lähiön kasvatteja, he kaikki olivat käyneen saman ala- ja yläasteen kuin minä. Aloin miettiä, edesmennyttä uskonnonopettajaa ja hänen oppeja, tajusin, että sieltähän heidän asenteet tulevat...
VastaaPoistaMutta siis tahdon sanoa, ole ylpeä itsestäsi ja siitä, että olet opiskellut ja ponnistellut sen hyväksi, että pääset vielä vaikuttamaan :-) Eikä sun tarvitse päästää kaikkia lähellesi, voit valita. Voit joka hetki nauttia siitä valinnanvapaudesta. Jos sä pelkäät sitä tyyppiä, suosittelen hankkimaan vähän kättäpidempää, esimerkiksi tämän:
VastaaPoistahttps://www.naistenkauppa.fi/Terveys/Turvahaelyttimet