keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Te olette huonompia ihmisiä kuin me

Te luulette olevanne jotenkin parempia, mutta te olette väärässä. Itse asiassa: te olette huonompia ihmisiä kuin me.

Te luulette, että teistä tekee parempia ihmisiä se, että olette suosittuja, suorasanaisia ja riittävän rohkeita sanomaan toisille sellaisia asioita, jotka satuttavat. 

Te luulette, että koska pystytte polkemaan muita alemmas, nousette itse ylemmäs. Se ei ole totta, sillä kaikkein alinta sakkaa olette te. Menee toki vuosia, ennen kuin kukaan ymmärtää sitä - ja te itse ette ymmärrä sitä ikinä - mutta niin se loppupeleissä on, kuulkaas.

Me emme tee sellaista, koska meillä ei ole siihen kykyjä. Emme ole tarpeeksi rohkeita sanomaan toisista asioita, joita he eivät tahdo kuulla. Emme ole tarpeeksi rohkeita koettelemaan sopivan ja sopimattoman käytöksen rajaa. Emme ole riittävän vahvoja edes sanomaan pahaa sanaa silloin, kun se olisi paikallaan.

Te kuvittelette, että teillä on suuressa tuskassanne oikeus polkea muita alas, siirtää oma tuskanne toiseen moninkertaisena, koska olette jotenkin parempia ihmisiä. Tekonne tekee teistä kuitenkin muita huonompia.

Jostain syystä te kuvittelette, että te olette niin erinomaisia, että teillä on oikeus olla muita kohtaan paskamaisia.

Toinen ihminen saa erilaisuuden leiman ja se tekee teidän mielestänne hänestä automaattisesti huonomman, ja sitä huonouden leimaa te olette kovia toisen otsaan lyömään. Te osaatte lyödä huonouden leimoja: ruma, tyhmä, vastenmielinen, paha, itsekäs, ajattelematon, huonompi kaiken kaikkiaan. Jopa äärimmäisiä leimoja: epäihminen. Muita vähemmän arvokas ihminen. Sensellaista.

Te luulette, että teistä tekee muita parempia ihmisiä se, että osaatte saada toiset näyttämään huonommilta. Ja: osaatte saada nämä toiset luulemaan, että he ovat huonompia.

Te teitte sen minulle. Te saitte minut kuvittelemaan, että olen itsekäs, ruma, tyhmä, vähempiarvoinen. Näitä asioita minä en ole. Mutta te saitte minut uskomaan niin. Ja vieläkö te luulette, että olette hyviä ihmisiä?

Te tosiaan luulette. Tosiaan luulette, että toisten painaminen alas tekee teistä parempia ihmisiä. Mutta se tekee teistä huonompia!

Te olette moraalittomia!

Te olette itsekkäitä!

Te olette rumia!

Te olette pahoja!

Te olette huonompia ihmisiä kuin me!


4 kommenttia:

  1. Niiiin samaistuttava teksti! En ole ikinä tajunnut miten tollaset ihmiset kaiken sanomansa ja tekemänsä jälkeen voi pitää itseään jotenkin parempina kuin me muut.
    Niin väärin että jotkut joutuu kärsimään toisten "paremmuudesta"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Ja pahinta vielä on, kun ympäristökin joskus kuvittelee, että sellaiset "rohkeat" ihmiset, jotka uskaltaa suoraan lytätä toisia, olis jotenkin parempia ihmisiä!

      Poista
  2. Tää teksti oli rohkee ja tosi hyvin kirjoitettu, sä oot täysin oikeessa ja mä samaistun tähän.. mä en ymmärrä kiusaajia, en sitten millään. Mua työpaikka kiusattiin noin vuosi sitten, ja kerroin siitä mun pomoille ja kiitoksena sain potkut ja työpaikkakiusaajat pitää työnsä.. :( Onneksi kirjotit tän, toivottavasti joku kiusaaja tän lukis ja hieman menis itteensä!
    https://craftsandlemontea.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ihan kammottava tarina eikä tollasta pitäisi tapahtua koskaan missään!

      Poista