Näin unta pakenemisesta.
Siinä minä aloin hävitä vähä vähältä maailman kurimuksesta. Katoaminen alkoi lantiosta, joka kapeni, sitten vähin äänin rinnoista, vatsan rasvapeitteestä, sisäreisistä, takapuolesta, ja ennen pitkää lihaksista ja elimistäkin.
Ensin se sattui, sitten heräsi toivo, sitten tuli euforia. Sitten tuli taas kipu, mutta silloin minä olin jo kaukana.
Herätessäni minulla oli vastustamaton tarve tunnustella luitani.
Ajattelin omenoita. Ajattelin omenoita, rahkaa, kaurapuuroa veteen. Vihreää teetä. Minulla oli mielessäni pakosuunnitelma. Vain näin pääsisin niin kauas, ettei minua kukaan saavuttaisi. Sinä päivänä minä söin pelkkiä omenoita.
Kappaleen paino on verrannollinen massaan - mitä vähemmän, sitä vähemmän, sitä parempi. Paino muodostuu kappaleeseen kohdistuvasta taivaankappaleen vetovoimasta, joka aiheutuu gravitaatiosta, ehkä myös taivaankappaleen pyörimisestä. Mitä vähemmän sitä vähemmän, gravitaation ulottumattomissa. Jos tämä olisi kuu, minä leijuisin.
Jos on painoton, gravitaation ulottumattomissa, niin eihän silloin voi pudota? Minä en voisi pudota, minuun ei sattuisi!
Ja minä kuormittaisin vähemmän. Hengen paino on nolla grammaa. Ja sitten nollakin olisi liikaa. Suuri määrä suureita, suureista irrallaan vain ihminen on todella vapaa. Minä karkaan teiltä kaikilta ja niin minä kellun kuin koettaisin kävellä kuun pinnalla.
Kuvittelin, miten tanssin balettia kuoleman kanssa. Varpaisillani, kädet kohti taivasta, kun loikkaan, kuolema ottaa kopin, minä pyörin piruetissa pirun kanssa.
Tanssi, tanssi, tanssi. Tanssi tanssi.
Kun minä hyppään, olen höyhenenkevyt. Kun minä pyörähdän ympäri, olen kuin ilmaa vain. Minun henkeni kulkee mukana musiikissa. Askel, ponnistus, käteni ja henkeni ovat lähempänä taivasta. Tietämättäni minä tanssin helvettiin, vaikka tavoittelen taivasta. Sormenpääni ovat jo miltei siellä, mutta kun sydämeni pettää, romahdan minäkin.
Minä näen unta pakenemisesta, ja niin se käy.
Anoreksia. An-, niin kuin angel, enkeli. Sellainen tulisi myös minusta. Enkeli. Pelkkää valoa; jota kukaan ei voi koskettaa.
Eikä koskaan saada kiinni.
Herätessäni minulla oli vastustamaton tarve tunnustella luitani.
Ajattelin omenoita. Ajattelin omenoita, rahkaa, kaurapuuroa veteen. Vihreää teetä. Minulla oli mielessäni pakosuunnitelma. Vain näin pääsisin niin kauas, ettei minua kukaan saavuttaisi. Sinä päivänä minä söin pelkkiä omenoita.
Kappaleen paino on verrannollinen massaan - mitä vähemmän, sitä vähemmän, sitä parempi. Paino muodostuu kappaleeseen kohdistuvasta taivaankappaleen vetovoimasta, joka aiheutuu gravitaatiosta, ehkä myös taivaankappaleen pyörimisestä. Mitä vähemmän sitä vähemmän, gravitaation ulottumattomissa. Jos tämä olisi kuu, minä leijuisin.
Jos on painoton, gravitaation ulottumattomissa, niin eihän silloin voi pudota? Minä en voisi pudota, minuun ei sattuisi!
Ja minä kuormittaisin vähemmän. Hengen paino on nolla grammaa. Ja sitten nollakin olisi liikaa. Suuri määrä suureita, suureista irrallaan vain ihminen on todella vapaa. Minä karkaan teiltä kaikilta ja niin minä kellun kuin koettaisin kävellä kuun pinnalla.
Kuvittelin, miten tanssin balettia kuoleman kanssa. Varpaisillani, kädet kohti taivasta, kun loikkaan, kuolema ottaa kopin, minä pyörin piruetissa pirun kanssa.
Tanssi, tanssi, tanssi. Tanssi tanssi.
Kun minä hyppään, olen höyhenenkevyt. Kun minä pyörähdän ympäri, olen kuin ilmaa vain. Minun henkeni kulkee mukana musiikissa. Askel, ponnistus, käteni ja henkeni ovat lähempänä taivasta. Tietämättäni minä tanssin helvettiin, vaikka tavoittelen taivasta. Sormenpääni ovat jo miltei siellä, mutta kun sydämeni pettää, romahdan minäkin.
Minä näen unta pakenemisesta, ja niin se käy.
Anoreksia. An-, niin kuin angel, enkeli. Sellainen tulisi myös minusta. Enkeli. Pelkkää valoa; jota kukaan ei voi koskettaa.
Eikä koskaan saada kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti