Joko tunnen kaiken tai sitten en mitään. Toisina päivinä olen aivan taivaassa, toisina päivinä täysin turta.
Toisina päivinä viipotan pitkin Turun katuja kuin tuulispää, toisina makaan vuoteessa koko päivän. Koko päivän.
Toisina päivinä voisin rakastella koko päivän, ja saatan masturboida kyltymättömästi. Toisina päivinä kaikki seksuaalinen saattaa inhottaa minua niin, etten kestä edes ajatella seksiä.
Toisina päivinä syön päivittäin pelkkää kaurapuuroa säästeliäisyyttäni ja laiskuuttani, toisina päivinä tuhlaan rahaa ja saatan syödä ravintolassa, koska kerranhan täällä vain eletään. Ja tilini tyhjenee, luottokortin katto tulee täyteen, ja sitten syön taas pelkkää kaurapuuroa.
Toisina päivinä lukittaudun syvälle itseeni, toisina päivinä olen pidäkkeettömän sosiaalinen.
Toisina päivinä saatan vain nukkua. Toisina päivinä saatan olla nukkumatta.
Toisina päivinä ostan lisää vaatteita, vaikken tarvitse. Toisina päivinä kirpputorikin on liian kallis.
Toisina päivinä olen lähellä kuolemaa, toisina päivinä täynnä elämää.
Heilun kuin heiluri, ylhäälle, alas, ylhäälle, alas. Lääkitys voi auttaa, blokata masennuksen, ennaltaehkäistä manian, mutta usein se ei tee mitään. Saatan sekoittaa kaiken, saatan maata sängyssä päivästä päivään. Ota itseäsi niskasta kiinni, sanoo toinen, syyllistävä ääni päässä. Hillitse itsesi, sanoo toinen, manian jälkeinen ääni.
Saan vain toisen puolikkaan, ja sitten haaveilen päivästä, jona olisin niiden välillä.
Toisina päivinä haudassa, toisina päivinä taivaissa.
Hyvin kuvaava teksti, kuin suoraa elämästäni. Olen tosin oppinut hallitsemaan shoppailua, se ei ole enää minkään tasoinen ongelma.
VastaaPoistaVaikeinta mun on sietää sitä miten paljon vaihtelua mulla on oman toiminnan ohjauksessa ja kognitiivisissä kyvyissä, päivätasolla vaihdellen. Toisena päivänä luen vaikkapa Proustia kuin vettä vaan ja toisena en saa sivuakaan luettua, saati puettua. Asioihin on tosi vaikea sitoutua.
Nuorena opiskellessani taideakatemiassa tämä perusmeno, mitä kuvaat hienosti, ei haitannut niin paljon, mitä se haittaa nykyisin.
Toisaalta mun tapauksessa sairaus on ollut etenevä, kakkosesta tuli ykkönen. Ensimmänen mania tuli neljä vuotta sitten ja siitä kuntoutuminen oli todella kova työ.
Ottaisin mielelläni sen ihan tavallisen elämän ja sen mukanaan tuovat mahdollisuudet. Olen pohjimmiltani hyvin hyväntahtoinen ja auttavainen luonne, tuen ystäviäni paljon. Viimeaikoina se on alkanut suorastaan raivostuttamaan, koska itseasiassa heillä on erittäin helppoa verrattuna elämään kaksisuuntaisesti. Kukaan ei koskaan vilpittömästi kysy, mitä mulle kuuluu tai miten voin. Automaatilla oletus on se, että minä tuen, autan, kannustan, rohkaisen, valaisen, potkin eteenpäin. Huomaan, että olen vihainen. Ja ylipäätään mua vituttaa tämä sairaus, koska syksy ei ole todellakaan mennyt toivotusti (taiteellisen työskentelyn ja muiden asioiden osalta).
Tosi iloinen yllätys oli löytää tämä sun blogi :-)