Saatana

Minua helpottaa ajatella päässäni riehuva myrsky minusta erillisenä vieraana. Ensin sanoin niitä ajatuksia kummituksiksi; mutta kun kummitukset tunkeutuivat ajatuksista tosielämään, aloin ajatella, että ehkä riivaaja on itse Saatana.

Niin, Saatana teki kodin päähäni. Yhtään keveämpi ilmaisu ei ole riittävä, vaikken selväjärkisenä muistakaan, miten kammottavaa on, kun Saatana on kylässä.

Minä yritin kuvailla sitä ulkopuolisille ymmärrettävästi mutta ei liian ahdistavasti. Käskin heidän ajatella tilannetta, jossa silmissä näkyy asioita, joita ei ole olemassa, miten asiat näkyvät kahtena ja miten silmiin tunkee liikettä, joka ei ole todellista, ja se on pelottavaa, voi miten pelottavaa se on; sen kaikki ymmärtävät. Ja samalla ahdistaa kovasti, ja pelottaa niin, ja olen yksin kotona ja pelkään, että seinät kaatuvat päälle. Ehkä he ymmärtävät. Ja jos eivät, niin ei se muuta mitään miksikään.

Onneksi en kuule ääniä, koska jos kuulisin, he alkaisivat viimeistään ajatella minua sekopäänä, pelottavana, ja jopa vaarallisena. Vaarallinen olen vain itselleni. 

Ja jotenkin näinhän se menee:

Pää on täynnä epätosia ajatuksia, asiat näkyvät kahtena, tuntuu kuin joku seuraisi, ahdistaa, pelottaa ja tuntuu kuin seinät kaatuisivat päälle.

Seinät kaatuvat! Seinät kaatuvat minun päälleni!

Tuntuu kuin joku haluaisi satuttaa. Tappaa.

Kuolema ja Saatana, ne eivät ole toisistaan kaukana. Ehkä Saatana haluaa uhrata minut Kuolemalle? Astumaan vahingossa ratikan alle?

Miehellä on toinen miehellä on toinen miehellä on toinen miehellä on toinen miehel sinulla on syöpä sinulla on syöpä sinulla on syöpä sinulla on syöpä sinä kuolet sinä kuolet sinä kuolet sinä kuolet sienä kuolet sinä kuolet sinä kuolet sinä kuolet sinäkuolet

Saatana tahtoo pahaa, Saatana tekee pahaa ja Saatana saa minut tekemään pahaa. Saatana kaataa seinät päälleni. Saatana vie minulta kaiken hyvän, ellen nyt iske veistä käteni läpi.

Viimeksi Saatana varsinaisena itsenään vieraili keskiviikkona. Se yleensä ilmoittaa tulostaan etukäteen paniikkikohtauksin ja epäilyin, tekee minusta epäluuloisen kaikkia ja kaikkea kohtaan. Kehon lämpötila alkaa nousta, sillä jatkuva pelko ja epäilys on kuluttavaa. Pidettyään minua tarpeeksi kauan otteessaan Saatana saapuu kuin saapuukin, ja silloin minä alan nähdä kellon viisarin heiluvan, katulampun muuttuvan kahdeksi, auton itse asiassa lähestyvän minua vaikka ajaakin ohi, ja sitten kotona seinät alkavat keinua. Minä linnottaudun sänkyyn, ahdistun ja makaan lamaantuneena.  Kehon lämpötila nousee ja saatana oksentaa.

Bentsodiatsepiini ei auta. Ketipinor nukuttaa, se ehkä pelastaa. Sitä ennen viilsin ranteet auki molemmilta puolilta, aamulla lakana oli verinen ja minä ajattelin että mitä siitä.

Valot olivat päällä koko ajan mutta muistan vain pimeää.

Niin, tämä tapahtui keskiviikkona. Torstaina heräsin paniikkikohtaukseen ja soitin terveyskeskukseen. Tein sen ihan itse. Terveydenhoitaja käski minut päivystykseen, "nyt on sellanen asia". Minua ei ole koskaan otettu niin vakavasti. Kolmen tunnin kuluttua seisoin koulun pihalla kahden viikon sairauslomatodistus kourassani. Se oli hämmentävä hetki. Sanoin, etten halua osastolle, koska mitä se hyödyttäisi. Sanoin, että soittaisin, jos.

Minä ajattelin itseäni siinä. Että minä olen nainen, joka näkee näkyjä. Että minä seison 25-vuotiaana sairaalan pihalla sairauslomatodistus kourassani, koska näen näkyjä.

Ajattelin, kuka tilalleni tulisi kouluun ja mitä oppilaat sanoisivat, ja mitä sanoisin heille, kun palaisin.

Kotona olo oli tyhjä ja minua hävetti. Päätin lähteä uimahalliin, koska liikunta aika usein auttaa. Siellä päähäni pälkähti, että tällä kertaa minä soitin lääkäriin ihan itse. Aina ennen joku on vienyt minut, pakottanut, sanonut puolestani, että nyt apua. Yllätyin, että minä tosiaan tein sen ihan itse - ja vielä sain apua, vaikka olen aina ajatellut, ettei kukaan pidä minua avun arvoisena. Hädin minä pyysin. Sinulla on yksi psykoosi takana, lääkäri sanoi, en tiennyt ilmoittiko hän sen minulle kuin uutena tietona. Nyökkäsin. Vaikuttaa, että todellisuudentajusi on heikentynyt. Todellisuudentajusi on heikentynyt. Niihin sanoihin minä tartuin, ja ne tuntuivat turvallisilta. Aloin ymmärtää.

Lääkäri sanoi, että minä kirjoitan nyt tämän ja seuraavat kaksi viikkoa. En sanonut, että ensin pitäisi löytää sijainen.

Uimahalli on minulle tuttu ja turvallinen paikka, ja silti tunsin olevani jossain muualla. Perjantaina näin miehen ja katselin häntä kuin uutta ihmistä, muistelin häntä, muistelin minua ja meitä. Minusta tuntui, että olen joku toinen ja että hän on joku toinen. Ja: minusta tuntui, että olen ollut poissa jonkin aikaa. Ollut elämättä muutaman päivän, vaikka Saatana varsinaisesti riivasi vain yhden yön.

Samalta tuntui, kun pääsin sairaalasta.

Olen usein pitänyt itseäni sekopäänä, koska olen pitkään sairastanut yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä, johon on liittynyt pakko-oireita. Olen tarkastanut lieden kymmenen kertaa, samoin kahvinkeittimen, ja olen irrottanut pistokkeet lähtiessäni kouluun tai töihin. Joskus teen sitä vieläkin. Olen herännyt öisin miettimään maksamattomia laskuja, pelännyt maksuhäiriömerkintää, pelännyt taloudellista katastrofia, tulipaloa, vesivahinkoa, sensellaista melko arkipäiväistä - ja ajatellut olevani sekopää. Kunpa joku olisi kertonut silloiselle minälle, ettei se ole sekopäätä nähnytkään, tulipalohan voisi sattua, lasku jäädä maksamatta. Mutta eivät kellon viisarit liiku taaksepäin, ellei kello ole paskana, ja se nyt ei ole. Eivätkä seinät oikeasti huoju, ei maan liike saa niitä keinumaan.

Eivät seinät oikeasti huoju. Eikä ole mitään järkevää syytä ajatella, että minä yhtäkkiä nyt kuolisin. Kaikkein suurin uhka minulle olen minä itse ja se, mitä Saatana saa minut tekemään.

Järki ei ole nyt täällä.

Tänään minä mietin, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kerran olin psykoosissa ja sitä kai sattuu silloin tällöin. Mutta nyt minä olen alkanut nähdä kaikenlaista. Nyt minä olen alkanut ajatella, että joku tulee ja tappaa minut. Nyt minä olen alkanut ajatella ja kieltäytynyt todisteista, jotka todistavat vastaan. Lääkärit voivat tutkia minua ja antaa selityksiään, mutta ainut selitys, jonka hyväksyn, on syöpä - ja silloin minä ajattelen, etteivät he halua edes auttaa minua.

Niin, olen alkanut ajatella kaikenlaista. Olen alkanut nähdä kaikenlaista. Minulla on ajatuksia, jotka tulevat ikään kuin annettuina. Ehkä minä jonain päivänä vielä kuulen ääniä, joita ei oikeasti ole. Ääniä kuiskii Saatana. Minä melkein ajattelin, että hän sanoi ne sanat, että lyö se vitun veitsi nyt vittu kätesi läpi. 

Minusta on tullut hullu. Saatana on täällä. Ja ehkä se saa minut vielä kokonaan. 

Kristityt sanovat, että Jeesus tulee ottaa sydämeen, mutta voisivatko he samalla kertoa, miten Saatana otetaan pois päästä. Sitä ei ole sinne kutsuttu, mutta se tuli silti, ja jos olisin vahvempi, olisin ehkä voinut kieltää. Ehkä. Jotkut kristityt ovat myös sitä mieltä, että Saatana riivaa niitä, jotka ovat sen ansainneet, mutta ovatkohan nämä kristityt lukeneet Raamattua.

Älä usko, älä toivo, älä rakasta, sanoo Saatana.

Jos minä olenkin ansainnut, niin ei minua kai pelasta parannus. Saatana saa minut siinä tapauksessa, ja pitäkööt hyvänään, paljon ei ole iloa minusta, mutta ainakin joku minut haluaa.

There's a shadow casting over you

casting over me, don't you see

Strangers have come for my life

they've come for my heart

I must come clean about the spaces in between

I lost my head and now it's nowhere to be seen

I found what lingers in the place that can't be seen