lauantai 21. huhtikuuta 2018

Aistit

Nyt minä olen ulkona sairaalasta.

Tällä välin on tullut kevät. Vaikka pääsin kävelylle hoitajan kanssa viereiseen puistoon, en ollut huomannut kevättä aiemmin. En esimerkiksi tiennyt, että jäätelökioskit ovat tulleet Kauppatorille. En ollut nähnyt leskenlehtiä, vaikka monet väittävät nähneensä. Enkä muuttolintuja. Minä olin ollut sairaalassa.

Nyt olen ulkona, ja maailma on taas ihan tässä.

Minä menin uimaan. En tiennyt, mitä muutakaan olisin tehnyt. Kun vesi hellii minua joka puolelta, tunnen olevani turvassa, enkä koskaan ajattele hukkumista. Vesi herätteli tuntoaistiani taas huomaamaan tämän maailman, joka minua ympäröi, maailman, josta olin kuin ulkopuolinen sairaalassaoloaikani.

Viisi aistia. Nämä päivät. Puoli vuotta. Koko maailma on minun. Käden ulottuvilla; minä liian heikko ottamaan vastaan.

Uimahallissa saatoin sulkea silmäni ja sukeltaa pinnan alle kohti pohjakaakeileita, äänet vaimenivat, kulkivat hitaammin, se oli hyvä.

Saunassa käperryin pikku mytyksi ja annoin hien valua pitkin kasvoja ja selkää. Se oli hyvä hetki, sellainen, jona kaikki aiemmat ja kaikki tulevat hetket unohtuivat. Mikään ei hyökynyt päälleni, mikään ei läikkynyt sisällä, ja minusta tuntui, että ehkä minun elämääni on vielä tulossa hyviä asioita.

Mies tuli eilen. Minua hävetti, mutta hän halasi minua lujasti. Me makasimme tunteja sängyssä ja hän silitti minua, eikä kumpikaan sanonut mitään. Silloin minä ajattelin, että kosketus on sanoja voimakkaampaa silloin, kun sanat voisivat täyttää vain puoliksi sen, mitä pitäisi sanoa. Ja niin kuin uimahallin saunassa, siinä minä ajattelin, että ehkä tässä on kaikki.

Seuraavina päivinä olen haahuillut vain kirjastossa tuntikausia päämäärättä, löytämättä edes yhtään kirjaan. Olen kosketellut kirjojen sivuja, vienyt röpelöisiksi luettujen kirjojen sivuja pitkin sormeani kuin piirtäen jokea, olen nuuhkinut sivuja, hengittänyt tarinoita. Kuulen, miten lukusalongissa sivut kääntyvät. Sellainen tekee minut rauhalliseksi. Niin kauan kuin on kirjoja, on toivoa. Niin kauan kuin on kirjoja, ei ole pelättävää.

Jäätelökioskista ostin tötterön, koska niin minä teen aina, kun jäätelökioskit saapuvat - vaikka haluankin sitten oksentaa. Pehmeä makea sulaa kielelleni, minä voin sulkea silmäni ja olla maun kautta olemassa, sekin on hetki, jona kaikki muu unohtuu. Aurinko paistaa kioskille. Ja jossain laulaa lintu, ja toinen lintu vastaa.

Kaiken tämän jälkeen minä tartun niihin. Linnunlauluun, jäätelön makuun, kirjojen tuoksuun, kukkiin, saunan lämpöön. Katupöly, leskenlehdet, musiikki, hedelmien makeus, bensiinin tuoksu. Olla elossa, olla olemassa, olla ulkona sairaalan seinien sisältä, olla taas tässä.

Kevät saapui nopeasti, kun se saapui. Muuttolinnut saapuivat. Maapallo kiertää radallaan ja vuodenajat seuraavat toisiaan. Aurinko nousee, ja aurinko laskee. Niin kaikki tämä jatkaa kiertoaan, ja niin jatkuu elämä.

Sairaalan jälkeen.




2 kommenttia:

  1. Saunan lämpöön käpertyminen tuntuu välillä todella lohdulliselta ja hyvältä. :) Voimia sinun kevääseesi!

    VastaaPoista