Askeleet

Askel askeleelta minä nousen ylös masennuksesta. Yksi askel on pienenpieni, mutta se on liikahdus eteenpäin tästä.

Nyt olen tässä. Huomenna olen askeleen edempänä, ehkä.

Ylös nouseminen on jo yksi askel. Se on yksi vaativimmista askelista. Kahvinkeitto ja aamupala ovat toinen askel, yleensä nautinnollinen sellainen, mutta vaativat silti ponnistusta. Hammaspesu, suihku, pukeminen, nämä ovat pakollisia askelia mutta silti välillä väsyttäviä, varsinkin pukeminen, mutta peseytymisestä tulee kohtuullisen hyvä olo. Pukeutuminen taas avaa tiet muulle tekemiselle, esimerkiksi mahdollistaa poistumisen kotoa, joka on kaikista suurin ja vaikein askel.

Tätä on elämä masennuskauden aikana. Jatkuvaa taistelua elämän perusasioiden puolesta.

Eilen minä itkin terapiassa kuin pieni lapsi. Me kaivoimme syvältä, louhimme peruskiveä, minä kerroin itsestäni ulos kaikenlaista pahaa ja saastaista, sitä joka kalvaa minua sisältäpäin, tekee elämästä raskasta ja vaikeaa, ja niin terapeutti sai minut kyyneliin. Kun olimme alkaneet jo raaputtaa peruskiveä, terapeutti kyseli lisää, ja minun piti vastata lisää, ja lopulta minä annoin itkun tulla. Sellaista on terapia parhaimmillaan - kauheaa.

Minä vain haluaisin kovasti selvitä. Minä haluaisin vielä nähdä vieraita maita, olla työkykyisenä töissä, tavata uusia ihmisiä, kirjoittaa kirjoittamattomia tarinoita. Minä en haluaisi elää tällaista elämää, jossa sukkahousujen pukeminen on haaste.

Minä haluaisin olla nuori ja täynnä elämää, niin kuin muut ikäiseni, nuoret aikuiset. En tahtoisi olla aina väsynyt. Luen netistä nuorista, he ovat viettäneet villin juhannuksen ja bailanneet Himoksella, nyt he valmistautuvat Ruisrockiin. Minä en mene tänä vuonna Ruisrockiin. Sekin perinne on nyt tauolla.

Minä olen nuori nainen ja minä otan pieniä askeleita, jotka minulle ovat suuria harppauksia. Ylös sängystä, aamukahvi, suihku, pukeutuminen. Ulos ovesta, jos päivä on hyvä. Sisällä kotona, jos päivä on tavallinen.

Mutta minä otan askeleita silti, yhä uusia pieniä askeleita. Minä kävelen paikasta toiseen. Minä menen toisiin paikkoihin kirjoittamaan, nytkin minä kirjoitan kirjastossa. Minä soitan vanhoille ystäville. Minä pesen vaatteeni. Kaikki nämä ovat elämän tavanomaisia asioita, jotka minulle ovat suuria saavutuksia.

Minä haluaisin kovasti selvitä.