Kiitos

Tänään minä kävelin syksyisessä kaupungissa ja hymyilin. Yhtäkkiä oli tullut syksy, asvaltilla oli kirkkaanoransseja lehtiä ja aurinko paistoi kultaiseksi muuttuneiden vaahteroiden läpi. Olin matkustanut vanhempieni luo maaseudulle edellisenä päivänä. Sisämaassa oli syksyisempää kuin rannikolla. Minä rakastan lokakuuta.

Pieniä muutoksia on paras huomata. Sitä, miten hymyilee kävellessään, itsekseen. Sitä, miten jaksaa ripustaa pyykit heti, kun kone on käynyt. Miten jaksaa laittaa ruokaa. Syödä ruokaa. Keittää kahvit.

Tätä minä ajattelin tänään, kun ripustin pyykkejä. Kävin heti hommiin, enkä ollut alun perin taistellut itseni kanssa, että saisin pyykit ylipäätään koneeseen. Ei ole sanottua, että se kävisi niin helposti. Voin myöntää myös, että olen syönyt toisinaan kaupan valmiskeittoja ja kaurapuuroa päivästä toiseen, koska ruuanlaitto on ollut ylivoimaista. Olettaen tietysti, että olen syönyt. Mitä en aina ole.

Mutta tänään. Minä ripustin pyykit. Minä tein ruokaa. Minä hymyilin, kun kävelin. Minä hymyilin.

Eilen kävin kirjamessuilla ja löysin monta Margaret Atwoodin romaania, sellaisia, joita ei enää saa kirjakaupoista. Ne tekivät minut valtavan iloiseksi. Kirjojen tutkailu, penkominen, kosketteleminen tekee minulle hyvää. Muistin taas yhden syyn, miksi elän. Kirjallisuuden takia. Eikä kirjallisuus mene pois. Se on tosiasia. Kaiken muun saatan menettää, mutta kirjallisuus ei minua hylkää.

Vanhempien luona on hyvä olla, vaikka olen täällä, sisämaassa, missä minut kerran melkein tuhottiin. Silti koen olevani turvassa, muiden suojelevien käsien alla. Minulla oli äidille tuliainen kirjamessuilta, Tove Janssonin Näkymätön lapsi. Minäkin olin ennen näkymätön lapsi, mutta nyt minä olen tullut näkyväksi. Lapsi minä olen edelleen, äidilleni, äitini lapsi.

Kävin pitkällä metsälenkillä ja sen jälkeen saunassa, sitten käperryin sänkyyn lukemaan löytämääni Atwoodia. Aamulla istuin äidin kanssa pitkään olohuoneessa juomassa pannullisen kahvia ja juttelemassa niin intensiivisesti, että unohdin ajan kulun. Ja miksi ajan kulua olisi tarvinnutkaan muistaa: olihan lauantai, palkinto työviikon jälkeen, ja kello oli vähän, ja entä sitten jos olisi ollut paljonkin. Illalla katsoimme jalkapalloa ja joimme viiniä, minulla oli hyvä olla siinä.

Kiitos lääkärit, kiitos terapeutti, kiitos länsimainen lääketiede, kiitos lääkkeet. Kiitos vanhemmat, kiitos koti, kiitos päivät. Kiitos kirjat, kiitos auringonpaiste, kiitos syksy.

Kiitos maailma, kiitos elämä, kiitos.