Terrori

Minä istuin torikahvilla, kun se tapahtui.

Olin tapahtumapaikasta melko kaukana mutta näin sinne silti. Käänsin päätä heti kun kuulin huudon. En ensin hahmottanut huudosta hätää, ennen kuin katsoin jäätelöratikkaa päin ja näin miehen naisen kimpussa, veitsi viuhui. Ihmiset seisoivat ja tuijottivat. Lehtitelineet, ajattelin, Jehovan todistajat. Mies lähti juoksuun, palasi kuitenkin nähtyään jonkun palanneen naisen luo, ja iski puukolla uudelleen.

Silloin minä lähdin juoksuun. Minä olen oppinut, että jos tapahtuu terrori-isku tai mikä hyvänsä isku, jossa tapetaan ihmisiä, on ensimmäiseksi paettava paikalta. Myöhemmin myös opin, ettei ihminen yleensä etukäteen tiedä, miten uhkatilanteissa toimii. Joku taistelee, joku pakenee. Joku jää auttamaan uhreja niin kuin tämä mies, josta olemme myöhemmin saaneet lukea lehdistä. Mutta minä lähdin juoksuun. Juoksin Wiklundin suuntaan, suojateiden yli ja kirjastolle suojaan. Siellä minä istuin pelosta läkähtyneenä sohvalle ja annoin kauhun kunnolla tulla. Olin nähnyt vähän, mutta näin ihan tarpeeksi. Vain hädin tuskin sain pidettyä itseni kasassa. Oli vaikea uskoa todeksi sitä, mitä juuri oli tapahtunut.

Turvassa kaikki alkoi tuntua epätodelliselta ja minä jopa aloin ajatella liioitelleeni. Kahvi jäi Nieto's -kahvilarekan pöytään, ja mitä ympärillä olleet ihmiset ehkä ajattelivat. Myöhemmin luin Jodelista, että koko läheinen kauppakeskus on tyhjennetty, enkä enää hävennyt reaktiota vaan olin siitä onnessani. Minä olin toiminut oikein. 

On joitakin tosiasioita. Yksi tosiasia on se, että minä olisin sinä päivänä, elokuun kahdeksantenatoista 2017 voinut valita myös jäätelöratikan, jonka edustalla kaikki tapahtui, ehkä tuttua kahvilarekkaa, jonka omistaja jo tuntee minut. Toinen tosiasia on se, että hyökkääjä aikoi lähteä torin suuntaan, kohti torikahviloita, eikä Puutorille, jonne hänet lopulta ajettiin. Näistä saamme kolmannen tosiasian: minä olisin voinut olla siellä. Ja ehkä: minä olisin saattanut jopa kuolla.

---

Kaikki tämä tapahtui elokuussa ja päivä oli mitä kaunein. Kuin taivaan merkkinä sää huononi, kun tieto tapahtuneesta alkoi levitä mediassa. Minä olin jo kotona, kun alkoi sataa kylmää sadetta. Istuin kotona nojatuolissa ja lähettelin viestejä kaikille, kerroin mitä oli tapahtunut, miten olin nähnyt etäisesti, kuinka nainen vain kymmenien metrien päässä minusta puukotetaan kuoliaaksi, ja kuinka auttamaan tullutta miestä sitten pistettiin puukolla. En minä tietenkään nähnyt paljon, mutta näin vähän, ja se riitti. Se tosiaan riitti, ja se muutti elämääni. Sinä päivänä tarvitsin rauhoittavan, että tosiaan saatoin selvitä näkemästäni, enkä yöllä saanut rauhoittavistakaan huolimatta kunnolla unta.

Turun kauppatori, jonka läpi tavallisesti kävelin ennen lähes joka päivä - myös tuona kyseisenä päivänä, itse asiassa kahdesti - ei enää koskaan ole sama. En enää koskaan kävele siellä samalla tavalla huolettomasti kuin ennen. En enää koskaan osta jäätelöratikasta jäätelöä ja istu ratikan edustalla katselemassa ihmisiä niin kuin joskus ennen. Enkä tänä kesänä ole enää kertaakaan mennyt Nieto's-kahvilaan torikahville, vaikka ennen tapasin mennä useinkin.

En enää koskaan kävele torin läpi ajattelematta sitä. Minun rakas kotikaupunkini on kokenut vaikka ja mitä, mutta minulle se ei koskaan ole ennallaan tämän jälkeen, kun nyt tiedän, että sellaista voi, tällaista voi tapahtua täälläkin. 

Nykyään pelkään, että minä olen seuraava, joka saa puukosta, vaikka todennäköisyys sille, että mitään vastaavaa edes tapahtuu Suomessa saati Turussa saati minulle on häviävän pieni. Silti olen koko ajan varuillani ja kävelen eri reittejä kuin normaalisti. Tiedän olevani lapsellinen pelkoineni, mutten mahda niille mitään. Jollain lailla iskun mahdollisuutta oli tietysti ajatellut aikaisemmin, mutta että se tulisi Turkuun. Paikkaan, jossa minä käyn päivittäin. Paikkaan, jossa minä tulen käymään vielä usein.

Koko tilanne on täynnä jos-lauseita. Jos olisin valinnut jäätelöratikan. Jos hyökkääjä olisi lähtenyt syvemmälle toria. Jos en olisi juossut pakoon. Elämä voi joskus olla hiuskarvan varatta, tai ehkä vain yhden jos-lauseen päässä. Yhtä hyvin kuin se Jehovan todistaja -nainen kuollut olisin voinut olla minä, tai ehkä se toinen Jehovan todistaja, jonka kanssa he jakoivat lehtiä, tai ehkä joku jäätelöratikan asiakkaista. Kaikki he käyvät läpi tätä jos-lausetta: jos se mies olisikin päättänyt toisin; jos se olisi valinnut toisin; jos se olisi lähtenyt toiseen suuntaan. 

Sanotaan, että jos alamme pelätä ja välttää ulkona liikkumista, terroristit ovat voittaneet. Mutta minä pelkään. Minä vältän. Ehkä he ovat voittaneet.