Toivo III

Mutta kyllä silti on toivoa. 

Tänään minä olen herännyt varhain. Olen tiskannut, imuroinut, vaihtanut lakanat. Pyyhkinyt hyllyiltä pölyjä, nyt minun kotini näyttää jälleen terveemmän ihmisen kodilta, ei masentuneen ihmisen. Olen vienyt valtavaksi kasvaneen lehtipinon ulos. Olen käynyt suihkussa ja pukeutunut. Naurakaa pois. Nämä ovat minun arkeni haasteita.

Ja minä olen kävellyt Kupittaanpuistossa, katsellut maisemia, nauttinut auringosta ja lähestyvästä syksystä. Minä olen ostanut torilta marjoja ja auringonkukkia. Kotona on kaunista ja minulla on siellä hyvä olla. Istun iltaisin nojatuolissa lukemassa. Nukun öisin. En aina hyvin, en aina riittävästi, mutta nukunpa kuitenkin. Aivan tavallisia asioita.

Ja on minulla haaveita. Kirja, perhe, kestävä parisuhde, matkat. Minulla on kaikki nämä; ja niin kauan, kuin minulla on haaveita, minä aion pysyä elossa.

Minulla on skitsoaffektiivinen häiriö. Mutta minä aion silti elää ihan tavallisen ihmisen elämää, koska minä olen ihan tavallinen ihminen skitsoaffektiivisesta häiriöstä huolimatta.

Ja minä olen minä. Minä en ole skitsoaffektiivinen häiriö, minä olen Aoda, ja minä olen niin, niin paljon muuta kuin diagnoosini. Niin paljon muuta.

Tokihan minä olen oksennellut, mutta bulimia nervosakaan minä en ole.

Minä olen päättänyt elää tavallista elämää.

Minä olen Aoda.