keskiviikko 29. elokuuta 2018

Äänet

Kukaan ei tiedä, että varjon lailla minua seurailee joukko ihmisiä. Heitä on neljä ja he ovat minun ikäisiäni miehiä. He kulkevat kintereilläni ja tarkkailevat herkeämättä kaikkia liikkeitäni. He kommentoivat kaikkea mitä teen, pilkkaavat, ilkkuvat, nauravat.

He ovat äänet päässäni.

Tänään sitä tapahtui taas. Ja se jatkui koko päivän. He kommentoivat kaikkea, mitä tein, kun punnitsin vihanneksia kaupassa, kun avasin pyykkituvan ovea, kun keitin riisiä. He ovat päässäni ja siten kaikkialla koko elämässäni. He löytävät minusta alituiseen virheitä, on aivan yhdentekevää mitä teen. 

Ja heidän äänensä ovat muuttuneet päässäni sekaviksi huudoiksi, enkä aina erota, kuka heistä puhuu, mutta heidän äänensä ne ovat. He ovat täällä. Kaikesta tästä on kymmenen vuotta, ja he ovat täällä. Kaikkialla ympärilläni. Ja he haluavat minulle pahaa, he tekevät minulle pahaa.

He tukahduttavat minut. He eivät tahdo minun päästävän ääntäkään, tekevän liikettäkään, sillä heistä olisi parempi, jos minä olisin kuollut. Ja sen he myös sanovat. He sanovat: olisi parempi, jos olisit kuollut. Ja minä uskon heitä.

Niin menneisyys pitää minua vankinaan, enkä minä koskaan, koskaan pääse menemään. Tämä on vankila, josta ei ole pakoteitä. Minä en pääse päätäni karkuun, enkä ääniä karkuun.

Minä olen sekopää, joka antaa menneisyyden ihmisille valtaa. Mutta minä en mahda sille mitään, äänet ovat liian itsepäisiä, ne ovat voimakkaita, ne ovat voimakkaampia kuin minä. Ja ne nujertavat minut.

He ovat täällä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti