Oikeus?

Kyllä minä edelleen joskus ajattelen, miten tappaisin kiusaajani.

Etsisin heistä jokaisen, menisin heidän koteihinsa ja iskisin veitsen rintaan. Mieluiten kävisin ensin keskustelun oikeudesta, siitä miten on vain ja ainoastaan oikeus, että he kuolevat, niin kuin minäkin kuolin niinä vuosina sisältäpäin, ja lienenkö vieläkään herännyt kunnolla eloon.

Unissani tulitan heitä konekiväärillä.

Minä en tahdo ajatella, että olen näiden ajatusten takia paha ihminen. Ajatuksia vain tulee.

Ja ajatuksia tuli niinä vuosina päivittäin. Kävin koulua niinä vuosina, kun kouluampumiset tapahtuivat. Keskustelu kouluväkivallan seurauksista oli silloin pinnalla, mutta niinä vuosina puhuttiin paljon siitä, miten koulukiusaajatkin ovat jonkin järjestelmän uhreja ja tarvitsevat apua - ja oikeat uhrit jäivät silloin piiloon. 

Minä olin vain tärisevä raukka joka kaipasi käteensä asetta tai kirvestä, jotta olisi saanut oikeutta. Niitä, joiden tuli kuolla, oli minusta monia. Ne eivät mahtuneet yhteen koululuokkaan. Olisin halunnut hengiltä myös koulukuraattorin ja terveydenhoitajan, jotka eivät puuttuneet kiusaamiseen eivätkä auttaneet minua vaikealla hetkellä. Vihani oli mustaa, raivoni valkoista. 

"Jos aseiden saaminen olisi Suomessa helpompaa, minä olisin ollut Suomen ensimmäinen kouluampuja", sanoi ystäväni kerran. En tiedä, kuinka minun olisi käynyt, jos minulla olisi jotenkin ollut pääsy aseeseen. Ystäväni kommentti lähinnä herättää ajatuksia siitä, miten hyvä on, ettei Suomessa joka toisella ole asetta.

Pelottavaa se on siksi, että heitä - meitä - on muitakin. Nuoria, jotka haluavat tappaa piinaajansa. Koska eivät muuta osaa. Koska eivät kenties apua saa.

Usein puhutaan siitä, miten anteeksi on syytä antaa oman itsensä takia; siinäkin tapauksessa, että toinen osapuoli ei ole lainkaan pahoillaan. Oman itsensä takia, jotta katkeruudesta pääsee irti ja voi jatkaa omaa elämäänsä. Minä en pysty siihen. Kai minussa sitten on jokin vika. En minä pysty antamaan anteeksi, en ilman anteeksipyyntöä enkä välttämättä anteeksipyynnön jälkeenkään. Ja selvyyden vuoksi, en usko, että kukaan heistä on pahoillaan. Heidän toimintansahan oli niin järjestelmällistä.

Minun olisi päästävä irti tästä vihasta. Mutta en tiedä, miten.